Kelle avaisit puhelimesi sisällön? Lina Mannheimerin.

– Parikymppiset Edvin ja Naomi antoivat ohjaajalle vuodeksi avaimet päänsä sisään. Ota puhelin käteen. (Se varmaan oli jo.).

Moni haluaisi kommunikoida seksistä nykyistä enemmän ja oppia kertomaan erityisesti siitä, mistä pitää ja fantasioi.

Huolet vievät helposti seksihalut, ja etänä erotiikassa pitäisi ottaa digiloikka.

"Mies voi olla kokenut seksissä kahdella tavalla. Joko niin, että on ollut paljon eri seksikumppaneita tai siten, että on.

Parikymppiset Edvin ja Naomi antoivat ohjaajalle vuodeksi avaimet päänsä sisään. Ota puhelin käteen. (Se varmaan oli jo.).