Hanhen katoamisesta on tehty rikosilmoitus. Korpikeidas Oy Skoonenhanhet ovat väritykseltään valkean- ja ruskeankirjavia.

Tavoitteena on välttää vuoden 2016 kaltainen tilanne. Facebook ryhtyy merkitsemään ”laajalevikkisten” Facebook-sivujen ja.

Opiskelijoiden juhlinta sujui etäyhteyksien äärellä. Santeri Mattila piti tikkaita pystyssä, kun Sami Weidmann nosti lakkia.

Facebook suunnitteli lohkoketjuteknologiaan perustuvan digitaalisen lompakkonsa käyttöönottoa jo tälle juhannukselle.

Polkupyörävarkaat aktivoituvat keväisin. Harva kuitenkaan saa polkupyöräänsä enää takaisin varkauden jälkeen.

Lapuan Virkiän pesäpallojaosto on käynnistänyt #virkiäperhe-hyväntekeväisyyskampanjan tärkeän asian puolesta. Kampanjalla.

Niin kuin vappujuhlat isolta osin muutenkin, ovat myös suomalaisten poliittikkojen vappupuheet siirtyneet verkkoon. Useat.

Pari viime kuukautta ovat muuttaneet käsityksemme keikoista – ja ylipäänsä musiikin nauttimisesta. Ei ole toki mitään uutta,

Vesa Mäkäläinen Lahti Basketballin Vesa Mäkäläinen, 33, kolmentoista kauden mittaisen Korisliiga-uransa aikana jättänyt puumerkkinsä sekä. Lahti Basketball on solminut vuoden jatkosopimuksen joukkueen kapteenin Vesa Mäkäläisen kanssa. Uutinen päivittyy. Mitä. Zizzi Farkut Farkut – Zizzi – 52 -Vähänkäytetty.fi – Zizzin kapealahkeiset Nille farkut, kokoa 52 lahkeenpituudella 82 cm. Kankaanpinta vahatun tuntuinen. Väärän koon

Poikkeuksellinen kevät on hiljentänyt Aalto-yliopiston käytävät ja kampuksen, mutta virtuaalimaailmassa kuplii enemmän kuin.

Facebook ryhtyy merkitsemään ”laajalevikkisten” Facebook-sivujen ja Instagram-tilien tekemiin päivityksiin paikkatietoja.

Raskaana oleva Johanna Tukiainen on julkaissut Facebook-tilillään kuvia, jotka osoittavat, että raskaana oleva nainen todella.

Facebook ausser Kontrolle DOKUAndy McCoy iskee jälleen – tällaisia otteita mies esitteli.

– Kuten aiemmin uutisoimme, Andy McCoy joutui muiden artistien tavoin hautaamaan suunnitellut keikkansa koronaviruskevään.

Marssit jäivät Kajaanissa tänä vuonna väliin – vappupuheet pidettiin etänä. Seuraava ‹ Edellinen › Kansanedustaja Merja.

Anna Ratkojat Pihlajalinna auttaa suomalaisia elämään parempaa elämää. Tarjoamme laadukkaita terveyspalveluja ympäri Suomea. Zizzi Farkut Farkut – Zizzi – 52 -Vähänkäytetty.fi – Zizzin kapealahkeiset Nille farkut, kokoa 52 lahkeenpituudella 82 cm. Kankaanpinta vahatun tuntuinen. Väärän koon takia jääneet käyttämättä. Ei kulumaa haaroissa. Vyötärö-haara korkeus 33 cm, vyötärön leveys 53 cm. – TILAA